Balbiano

Balbianon samaa nimeä kantavan viinitilan historia ulottuu 40-luvulle. 1970-luvulle tultaessa oli tapahtunut sukupolvenvaihdos, ja bulkkiviinin tuotannosta siirryttiin pullotettuihin merkkiviineihin. Tuotantoteknologia uusittiin täysin. Samalla alkoi kehitystyö Torinon ympäristön Freisa-rypäleen elvyttämiseksi. Nykyisin Balbianoa johtaa kolmannen polven edustaja, Luca Balbiano, jolla on merkittävä rooli koko Torinon viinituotannon ja eritoten Freisan puhemiehenä.

Torino on yksi kolmesta eurooppalaisesta kaupungista, jossa on ”urbaani” viinitarha. Balbianon tilalla on käytössään Torinon kuninkaallisen linnan elvytetyt köynnökset.

Freisa di Chierin lisäksi Balbiano tuottaa muitakin Freisa-variantteja sekä viinejä muista maakunnan rypäleistä. Näitä ovat mm. Bonarda, Barbera,

Freisa di Chieri

Freisa on Piemonten perinteinen rypäle, jonka historia yltää ainakin 500 vuoden päähän. Geneettisesti se lienee sukua Nebbiololle. Yhteistä onkin juuri hapokkuuden ja tanniinisuuden yhdistelmä. Freisa on vaativa viljeltävä. Ilman osaamista tuloksena on epätasapainoisia viinejä.

Freisa tunnettiin pitkään nimenomaan makeiden ja pirskahtelevien viinien ainesosana. Nykyään pystyvät tuottajat tekevät kunnianhimoisia punaisia, kuivia viinejä.

Torinon alue on Freisan ydinseutua.